Piilolinssit netistä

Piilolinssien verkkokauppa on kasvanut huippuunsa tällä vuosituhannella. Piilolinssejä ei enää ostetaa niin paljoa optikolta, kun ne voi tilata suoraan halvemmalla netistä. Piilolinssit netistä -sivusto antaakin lisää tietoutta erilaisista piilolinsseistä ja niitä myyvistä verkkokaupoista. Monet verkkokaupat toimivat jokaisessa Pohjoismaassa tai koko Euroopassa, jolloin niiden on helpompi painaa hinnat alas. Piilolinssien verkkokaupoista saa ostettua myös niin ikään efekti-piilareita, jolloin silmäsi voivat näyttää esimerkiksi kissan tai paholaisen silmiltä. Tutustu sivustoon, jolla esitellään värilliset, kertakäyttö-, kuukausi- ja tooriset piilolinssit.

Nettitreffit - moderni tapa löytää puoliso nettitreffeillä

Verkon treffipalstat pursuavat käyttäjiä, jotka etsivät seuraa netistä. Päätinkin vaihteeksi tehdä uuden pienen info-sivun nettitreffailusta. Nettitreffailu on nykyaikainen tapa etsiä elämänkumppania, mutta siinäkin on omat riskinsä. Nettitreffi-sivulta löytyy muun muuassa ilmaiset treffit ja ohjeet, kuinka tavata treffikumppani ensimmäisen kerran.

Tutustu sivustoon: http://maenpaa.biz/treffit-nettitreffit/

Kahdelle sivustolle pagerank 4

Google päivitteli taas toolbar-pagerankkia. Matkailijat.net nousi pagerank 4:ään, joka taas kannustanee jatkamaan sen kehittämistä. Vuoden alussahan tein tavoitteet, joissa en ole alkuunkaan pysynyt. Kävijämäärät ovat kuitenkin kasvaneet jo kesäkuulle asettamiini tavoitteisiin, joten voinen olla ihan tyytyväinen tulokseen. Jos tässä joku kerta oikein innostuu, niin voisi tosissaan panostaa tuohon matkailusivuun, ja tuplata kävijät hetkessä. Alunperinhän ajattelin, että loisin viidessä vuodessa edes jokseenkin merkittävän matkailusivun. Tuohon tavoitteeseen ollaankin menossa kovaa vauhtia.

Mielenkiintoista pomppimista on ollut tänäänkin havaittavissa tuloksissa - ainakin ensi kesän matkakohteeni osalta.  Päätin ottaa matkakohteekseni jälleen sen tutun, joka onkin taas Kreeta. Kirjoitukseni Kreetalta on tänään tainnut pommpia hakutuloksissa 5-17 välillä. Lieneekö kyseessä joka kerta eri palvelin, josta hakutulos haetaan? Onko sinulla järkevää selitystä tälle? Toisaalta juttu tippui etusivulta, kun tuli tuoreempia kirjoituksia, joten voiko tämä vaikuttaa asiaan?

Toinen sivuni nousi pr0:sta suoraan pr4:ään. Tästä en vielä puhu sen enempää, kun kyseessä voinee nyt olla helppo tapa kerätä linkkejä pagerank4 sivulta :D

Taas uudet pagerankit loivat uskoa tulevaan, ja kannustavat tienaamaan rahaa netissä.

Tienaa rahaa netistä

Lama lienee jollain asteella alkanut painamaan päälle Suomessa. Nokia ei ota tänä vuonna kesätyöntekijöitä, ja paperitehtaat ovat irtisanoneet työntekijöitä. Lamalla ovat pelotelleet monet ekonomistit keksimällä kilpaa toistaan pahempia kauhuskenaarioita. Itselläni ei ole talousneron taustaa, joten en ala arvioimaan laman todellista luonnetta. Sen kuitenkin sanon, että tänä vuonna tuottoni blogaamisesta ja muilta mainossivustoilta ovat kasvaneet räjähdysmäisesti vuoden alusta alkaen. Ihmisillä on selkeästi ollut edelleen varaa matkustella, jonka voi helposti todeta kasvaneina tuottoina matkailusivuiltani.

Mikäli työpaikan menetys pelottaa, tai haluat muuten vain ansaita helppoa rahaa netistä lisätuloina, niin suosittelen tutustumaan verkkojulkaisemisen maailmaan. Voit toki unohtaa suositteluni rahan ansaitsemisesta netissä, ja ottaa vaikkapa pikavippejä.  Mutta muista, että sinun ei tarvitse edes osata www-suunnittelu tekniikoita ansaitaksesi rahaa netistä. Sillä markkinoilla on tälläkin hetkellä ilmaisia palveluita, joissa voit luoda oman kotisivusi vaivatta. Lähes ilmaista rahaa netistä saat näyttämällä blogissasi tai kotisivuilla mainoksia, joita voit hakea esimerkiksi TradeDoublerin kautta. Kannattaa rekisteröityä TradeDoubleriin, ja tutustua heidän tarjoamiin mainostajiin. Joukossa on monia eri alan mainoksia, joista voit valita haluamasi, ja aloittaa tienaamaan helppoa rahaa.

TradeDoubler toimii käytännössä niin, että haet mainostajan kumppanusohjelmaan. Mainostaja hyväksyy sivustosi tai blogisi, jonka jälkeen voit alkaa tienaamaan rahaa netin kautta. Kannattaa näyttää sivustosi aiheeseen liittyviä mainoksia, jolloin teet rahaa netissä moninkerroin tehokkaammin verrattuna kohdentamattomaan mainontaan.

>> Tutustu & rekisteröidy TradeDoubleriin

Vuoden alun tavoitteiden seurantaa

En ole vuoden alun innostuksen jälkeen ehtinyt/viitsinyt laiskuuttani toteuttamaan suunnitelmaani. Kuitenkin Matkailijat.net on noussut kävijämäärissä kuta kuinkin 500/päivä keskiarvoon. Jouluna tekemäni työ siis kantoi hedelmää, vaikka en olekaan tavoitteideni mukaan julkaissut uusia matkajuttuja. Tänään tuli ensimmäinen matkajuttu(Kos) kirjoitettu lähes 1,5 kuukauteen.

Enkä tosin ole niitä suunniteltuja roskasivujakaan jaksanut tehdä, vaikka yhtä vanhaa tulinkin päivitelleekseni viikonloppuna noin 2 minuuttia :D Katotaan josko tässä innostuisi suoltamaan sontaa, mutta jokin piikki siihenkin tarvitaan :)